Nyt on jo yli viikko niistä parista ihanasta päivästä, kun minulla oli oikeasti hyvä ja kevyt olo, ja kaikki tuntui mahdolliselta. Toivoin jo myös tunnistavani kaksi selkeää olotilaa: mustapukuinen nainen on täällä, mustapukuinen nainen ei ole täällä.

Mutta lauantaista lähtien on ollut tämmöistä ihme kitkuttelua, etten oikein tiedä, että onko tämä nyt jonkinlaista takapakkia vai kuuluuko tämä jo uuteen, mustapukuinennaisettomaan olemiseen. Bläääh. Luuraako se jossain verhon takana, enkä minä löydä sitä? Onko sillä valepuku päällä ja se seisoo beesissä kauhtanassa jossain nurkassa ja viheltelee salaa itsekseen, kun en edes tajua sen olevan täällä?

Oli miten oli, kärsivällisyyttä tässä selvästi vielä tarvitaan. Ne pari päivää yli viikko sitten olivat parhaimmat hyvät päivät yli kolmeen vuoteen. On tarrauduttava uskoon, että ne voivat toistua..