Viime viikoilla vaivanneet huonot päivät ovat taas helpottaneet, onneksi. Mieskin on ollut reissussa, mutta se ei ole minua pahemmin haitannut. Miehen poissaolo ei aiheuta huonoa päivää, mutta jos on huono päivä muutenkin, miehen poissaolo yleensä pahentaa tilannetta. Oivallus tämäkin ja helpottaa varmaan miehen syyllisyydentunteita. Sitten kun pääsisi vielä sen jäljille, mikä huonoja päiviä aiheuttaa...

Olen siis ollut joinakin päivinä pojan kanssa yksin kotona ja ihan hyvällä ja kevyellä mielin. Muutenkin poika - nyt 4 v. - on ollut tosi ihana viime aikoina ja äitinä oleminen parantunut sitä mukaa kun lapsen ikä karttuu. Se on niin suloinen, kun se tanssii radiosta tulevan Red Hot Chili Peppersin biisin tahtiin, leikkii miten äiti-, isä- ja lapsikrokotiili halivat toisiaan tai vastaa lastenlääkärin kysymyksiin "selvähän se". Tai ihan vaan kun se keksii hassuja tapoja juosta ja kävellä ja huutaa "äiti katso!". Ja miten kivaa sen kanssa on tehdä retkiä ja matkustaa! Ihana, reipas, poikani...

Ja ihana mieheni! Uusi työ on kyllä tarkoittanut paljon poissaoloa ja matkustelua, mutta kotona ollessaan mies on nyt paljon paremmalla mielellä. Työ on kivaa ja motivoivaa. Sen vastapainona hän kotona omistautuu pojalleen suurella intensiteetillä. Yksi elämäni parhaista asioista on kuunnella mieheni ja poikani leikkimistä. Ja parinakin meillä menee hyvin. Ilman mitään järisyttävää ulkoista muutosta tai suuria rakkaudenosoituksia olemme avoimia toisiamme kohtaan, saamme toisiimme yhteyden. Se antaa mahtavan turvallisuuden ja luottamuksen tunteen.

Kokonaisuutena miehen uusi työ on siis ollut selvästi positiivinen muutos.  Ja perheenä olemme välillä ihan kiiltokuva-ainesta. Pitäkää imelänä jos haluatte - minä nautin!