Siis täh. Psykiatri osasi taas yllättää.

Kun pähkäilin terapiassa edellisellä kerralla mistä minä enää tiedän, mikä olotila on normaali, niin psykologi kehotti kirjaamaan kaksi viikkoa joka päivälle oliko se hyvä, keskiverto vai huono. Tein työtä käskettyä ja tarkensin menetelmää kirjaamalla erikseen aamupäivän, iltapäivän ja illan. Suurin osa päivistä oli keskiverron ja hyvän sekoitusta, parina päivänä yksi huono merkintä "neutralisoitui" yhdellä hyvälläkin merkinnällä samana päivänä. Vain yksi päivä oli pelkästään keskivertoa ja huonoa. Yksi päivä sai kolme kertaa hyvän maininnan!

Vastaanotolla kerroin psykiatrille, että olo on stabilisoitunut keskivertoon ja hyvään, mutta että samanlaista tuntuvaa nousua kuin tammikuussa lääkettä aloittaessa ei tullut. Sivuvaikutukset - jalkojen täristely ja ylivilkas suolisto - sensijaan lisääntyivät. Tästä psykiatri teki johtopäätöksen, että annoksen nosto ei kokonaisuutena kannattanut, joten palattaisiin entiseen, pienempään annokseen. Olin yhtä yllättynyt annoksen puolittamisesta kuin olin sen tuplaamisestakin. Olen nyt vielä pari päivää ottanut isompaa annosta, jotenkin en ollut vielä valmis pienentämään. Huomenna varmaan aloitan.

Tästä kaikesta seuraa, että lääkkeellä saavutettava hoitotulos saatiin jo tammikuussa. Niinpä voin alkaa hivuttamaan lääkettä pois jo kesäkuussa. Psykiatrin puolesta olisin voinut tehdä sen omin nokkinenikin, mutta halusin ajan vielä ennen kuin aloitan. Jotenkin tuntui turvallisemmalta niin. (Ja mistä sitä muuten tietää mitä se määrää sitten kesäkuussa!)

Ja tämä taas tarkoittaa, että lääkkeiden puolesta toista lasta voisi alkaa havitella jo kesällä, kun oli orientoitunut syksyyn. Muutenkin piti oikeastaan vielä olla ajattelematta koko asiaa, mutta minkäs teet, kun kaksi läheisintä ystävää täällä joko odottaa toista lasta tai haluaisi sellaisen. Ja päiväkodilla talvitakkien vaihtuessa kevättakkeihin paljastuu vauvamaha toisensa jälkeen. Yritä tässä nyt sitten olla olematta!