Ensinnäkin pitää sanoa, että tilanne on marraskuuksi todella hyvä. En ole masenunut. Viime sunnuntaina kävin kanssamasentuneen ystäväni luona, ja oli aika hullunkurista kun oli marraskuu ja sekä emäntä että vieras olivat oikein hyvällä tuulella! Ilman muuta ollaan molemmat urakkamme paremmalla puolella.

Eilen iltapäivällä sitten toisen ystävän kanssa huomasin valittavani joka asiasta. Olin huonolla tuulella, ei siinä mitään. Mutta sitten illalla minulle valkeni, että en pääse kauan odottamalleni työreissulle, koska mies on työreissulla, pitemällä ja vähemmän peruutettavissa olevalla. Tuli oikein kyyneleet silmiin ja mielessä tulvahti vanha katkeruus äidin ulkoaohjautuvasta elämästä. Kaikki vapaus päättää itse tekemisistään on armopaloja. Vaikka olisimme miehen kanssa loppujen lopuksi yhtä paljon kotona, niin miehellä asia tapahtuu niin, että hän suunnittelee menonsa ja ottaa niin tehdessään perheensä huomioon. Minulla sama tapahtuu toisin päin: olen aina ja koko ajan vastuussa perheestä ja suunnittelen, miten joskus voin tehdä jotakin muuta. Uskon, että tämä ottaisi päähän, vaikka mies olisi jopa enemmän kotona kuin minä. Ulkoaohjautuvuuden periaate syö naista.

En usko että tämä perustilanne on mitenkään muutettavissa, mutta miksi se alkaa korpeamaan nyt niin kovasti, kun muuten olen ollut hyvinkin tyytyväinen elämääni? Kaksi syytä ainakin: poika on nukkunut jo monta viikkoa huonosti. Olen herännyt joka yö kaksi tai kolme kertaa, ja nyt se alkaa todella käydä voimille. Ja toisekseen alkaa nyt kostautua, että koko syksyn minulla ei ole ollut omia harrastuksia ja menoja. Olin edellisen kerran ulkona elokuussa, kun juhlimme miehen synttäreitä. Tanssi on peruuntunut tähän mennessä joka viikko. Maalauskurssini ei edes alkanut. Enkä voi tehdä edes käsitöitä, kun yläselkä ja hartiat ei sitä kestä.

Minä olen kertakaikkiaan niin röyhkeä, että minulle ei riitä että on työ ja perhe, vaan minä kiittämätön vaadin vieläpä harrastuksia ja perheen ja työn ulkopuolista "omaa elämää"! Ehkä se on enemmän kuin perheenäiti voi odottaa. Ehkä minun ei siis olisi pitänyt hankkia lapsia ollenkaan. Mutta tilanne on nyt se mikä on. Pää hajoaa jos en kohta pääse tekemään jotain omaa - siis töiden lisäksi. Niihin olen kuitenkin supertyytyväinen, jesh.

Eli verrattuna viime vuoteen menee todella hyvin, mutta tämän hetkinen mieliala on silti huono. Onko tämä nyt sitä, miten kaikilla on joskus huonoja päiviä?