Miten mukavaa onkaan, kun tuntuu hyvältä!

Minulla on nyt takanani ensimmäinen takapakki - masennusepisodi - lääkkeiden aloituksen jälkeen. Se kesti n. kaksi viikkoa, eikä se ollut ollenkaan niin paha kuin esimerkiksi viime syksyn episodi. Oli alakuloinen mieli, olin "lamaantunut", mutta ajatukset eivät jääneet kiertämään kehää - onneksi.

Ajatusten jumittaminen on nimittäin masennuksen kamalin oire. Kaiken muun vielä kestää, jos voi ajatella normaalisti. Mutta kun mieli jää kiertämään epätoivoiselle, mihinkään viemättömälle, loputtomalle radalle, vetää se kaiken mukanaan syövereihin, joista ei tunnu olevan mitään ulospääsyä... Puistattaa kun ajattelenkin sitä.

Myös psykosomaattiset oireet palasivat, mutta lievempinä. Hartiat ovat nyt jumissa ja päätäkin särki. Nämäkään eivät silti olleet mitään verrattuna viime syksyn kipukohtauksiin, jotka poistivat minut pelistä välistä koko päiväksikin. Toisaalta juuri kun episodi loppui, sain angiinan. Olen aivan varma, että toistuvat nielurisatulehdukset liittyvät juuri masennukseeni. Sehän heikentää puolustuskykyä.

En hirviä ajatellakaan, mihin tilaan olisin päätynyt, jos en ottaisi lääkkeitä. Ja lääkkeiden lopettaminen siirtyy ilman muuta noin puolen vuoden päähän. Olenkin aika utelias tietämään, mitä psykiatrini sanoo asiaan. Annoksen nostoa on jo kokeiltu, ja sivuvaikutusten vuoksi se vaihtoehto on hylätty. Toista lääkettä en viitsisi lähteä kokeilemaan, kun siitä saisi taas uudet aloitusoireet.

Itse ajattelen, että jatkan tällä lääkkeellä. Terapiassa teemme takapakkien ehkäisytyötä, tällä hetkellä kerran kuussa. Ennemmin kuin rukkaisin lääkkeitä, alkaisin käydä taas intensiivisemmin terapiassa. Se on tietysti kaikista kallein vaihtoehto, mutta sillä ei nyt kyllä ole ratkaisevaa merkitystä.

Takapakki muuten loppui siihen päivään, kun kävin terapiassa. Ei sattumaa sekään.