Kiitollisena ja helpottuneena voin todeta, että nyt on joulukuu, enkä minä ole masentunut. Wau. Selvisin kuin selvisinkin marraskuusta ilman uutta masennusjaksoa, vaikka huonompiakin päiviä oli. Selvisin pahimman jaksoni "vuosipäivistä", selvisin uudesta, suuremmasta työmäärästä.

Nyt odotan rauhallisin mielin joulun jälkeistä matkaa lapsuudenkotiinkin. Viime kesän matka pisti minut sekaisin ja pelkään kovasti sen toistuvan, terapeuttini päivastaisista vakuutuksista huolimatta. En luota vielä itseeni, en luota siihen että voin olla masentumatta. 

Mutta tämä syksy on yllättänyt minut iloisesti. Tietysti jouluun on vielä aikaa ja tunteet tihenee aina vuoden loppua kohti. Silti olen toivorikas. Takana alkaa olla vuoden verran uutta elämää. Kyllä tämä tästä!