Rakas opiskelukaveri-ystäväni L. on jättänyt väitöskirjan esitarkastukseen. Vähän kirpaisi kieltämättä, kun luin Facebookista asiasta kertoneen statuksen. Mutta tunne meni aika nopeasti ohi, niin helpottunut olen ollut omasta päätöksestäni. Ystävä-parka oli epäröinyt kertoa minulle. Voi kun masennusvaiheeni eivät vaikuttaisi mitenkään kenenkään muun elämään, mutta eihän se ole mahdollista.

Eilen rakas naapuri-ystäväni A. kertoi, että niille saa tulla toinen lapsi, jos on tullakseen, itse asiassa elokuusta asti. Reilu vuosi sitten niitten avioliitto oli ihan raunioina, vuosi sitten he palasivat yhteen. Hienoa, että he ovat yhdessä ja niin vakaalla pohjalla, mutta mutta....

Joko ajatus A.n toisesta lapsesta oli minulle paljon hankalampi, tai sitten se yhdessä L:n väitöskirjan kanssa oli liikaa, joka tapauksessa siinä yhteisen kirpputoripöytämme ääressä vertaus kävi väistämättömäksi:. L: n väitöskirja valmistuu, A saa varmaan pian toisen lapsen, ja minä???

Minä en ole saavuttanut mitään, mitä ennen pojan syntymää vuoteen 2010 mennessä aioin, enkä tiedä saavutanko koskaan. Kyyneleethän siinä tuli. Ihana A. lohdutti minua ja sanoi kaikkea niin kaunista, että piti pyytää lopettamaan. Muuten ei siitä itkusta olisi tullut loppua ollenkaan.

Huomasin kuitenkin lohdullisesti, etten itseasiassa itkenyt siksi, että kokisin itseni epäkelvoksi. Kyse ei ollut - niin kuin ennen, kun mustapukuinen nainen oli täällä - siitä, että koen "ulkoa" tulevia paineita, joihin en voi vastata, vaikka olen sitä mieltä, että minun pitäisi. Ei ainakaan pääasiallisesti.

Itkin pääasiassa silkasta surusta, ettei kaikki mennyt niin kuin halusin ja niin kuin halusimme mieheni kanssa. Itkin luopumista elämänsuunnitelmasta, joka oli niin pitkään ollut osa minua. Ja vähän ehkä sitäkin, että tämä koettelemus minun kohdalleni sattui.

Suru on hyvä tunne. Luopumiseen kuuluu suru. Suru myös osoittaa, että olen lopultakin luopumassa, olen irtautumassa jostain vanhasta, joka johti umpikujaan. Ja se on hyvä. Luopuminen ja suru ovat tunteita, jotka vievät eteenpäin, prosesseja, jotka lähtökohtaisesti etenevät. Sen sijaan itsensä piinaaminen mahdottomiksi käyneillä odotuksilta ei johda mihinkään. Paitsi siihen umpikujaan.