Nyt ottaa kyllä päähän. Pidän ylityövapaita seuraavat kymmenen päivää, ja olin iloinnut loman alkuun sijoittuvasta reissusta ystävän luo (yksin!)  tänä viikonloppuna. Nyt kun laitoin tekstiviestin mihin aikaan olisin tulossa, niin yllätys yllätys kyseinen ystävä ei olekaan edes kotona, kun ei kuulemma laskenut enää minun varaani ollenkaan! Toki päivät oli sovittu jo tosi kauan sitten, ja varmaan oli silkka väärinkäsitys, että minä pidin niitä varmoina, ja hän epävarmoina, mutta ennen kuin sopii jotain muuta, niin vois kyllä kysyä, että mitenkäs sen viikonlopun kanssa, oletko nyt tulossa vai et? Ärsytystä ei juurikaan lievennä, että ystävä oli kovasti pahoillaan. Viikonloppureissu peruuntui. Voi paska.

Sitäpaitsi tänään on viimeinen intiaanikesän päivä eikä mulla ole seuraa iltapäiväksi päiväkodin jälkeen. Yksi on menossa toisaalle, toisen lapsilla on musiikkitunti, kolmannen kanssa olin jo eilen koko iltapäivän, ja neljäs asuu liian kaukana, että sinne voisi lähteä päiväkodin jälkeen. Sisällä en tietenkään halua olla, omassa pihassa poika tuskastuu ilman seuraa, ja yksin pojan kanssa jossain notkuessa tulen depressiiviseksi, kuten olen ennenkin kirjoittanut. Mies tulee joskus yhdeksän aikaan illalla. Vastahan se eilen tulikin takaisin viikon mittaiselta työreissulta...

Ja tämän lisäksi psykologi peruutti aikani (puhelinvastaajaamme), koska joutui viemään lastaan sairaalaan tutkimuksiin. Ihan hyvä syy, mutta ottaa silti päähän, koska olin todella odottanut tuota aikaa. Viime aikoina on ollut niin huonoja päiviä, että terapian tarvetta olisi. Ajan peruuntuminen ärsyttää niin paljon, että en ole soittanut takaisin sopiakseni uutta aikaa. Enhän kuitenkaan saa kiinni kuin vastaajan, niin että ihan hyvin se voisi itse soittaa ja ehdottaa uutta aikaa. Viime viikolla olin seuranta-ajalla psykiatrilla, ja mitä enemmän sitä käyntiä mietin, sitä tyytymättömämpi olen kyseiseen lääkäriin, ja sekin sapettaa. Ettäs kehtaakin olla välillä niin epäammattimainen! En jaksa selittää, mutta mietin vakavasti lääkärin vaihtoa.

Fyysisestikin on hankaluuksia. Ensinnäkin tuli kuukautiset kymmenen päivää etuajassa, juuri kun luulin kierron vakiintuvan 35-40 päivään. Ei ole mitään luottamista tässä asiassa mihinkään. Sitäpaitsi mulle riittäisi nuo harvat kuukautiset ihan hyvin, kiitos. Vaivaisenluu on niin kipeä, etten voi pitää enää edes parin sentin korkoja. Matalilla kengillä ei ole kipuja, joten leikkaus ei vielä kuulemma kannata, kun sen jälkeenkin voi olla vaivoja. Saan nyt ortopediset pohjalliset, mutta eihän ne mihinkään balleriinoihin mahdu. Yläselkä on jumissa ja fysioterapia alkoi. Oikeastaan en voisi kantaa olkalaukkua enää ollenkaan ja neulominen pitäisi lopettaa saman tien, mutta en halua. Miten kenenkään terveys kestää muodikasta pukeutumista??? Terveyskengissä ja reppu selässä on kovin vaikea tuntea itsensä elegantiksi. Ei sillä että aina tarvitsisikaan, mutta edes joskus!

Ja päiväkodissa taas yksi äiti on saanut vauvan, jo kolmannen siinä perheessä. Ne tulee raskaaksi ja ilmestyy sitten päiväkotiin lastenvaunujen kanssa, maha on pienempi mutta muuten ne on ihan entisellään ja iloisiakin vielä, ryöjät! Ovat kuin elämä jatkuisi ihan normaalisti! Minulle ajatus vauvan saamisesta on kuin tunti nolla terrori-iskun jälkeen. Vieläkin. Pitäisivät vauvansa, pakkoko niitä on tulla esittelemään. Joskus minä jopa vihaan onnellisia vauvaperheitä.